Järjestelmissä on eroa sen suhteen, onko prosessin pääasiallinen muoto suullinen vai kirjallinen. Maissa, joissa hallintoprosessi on lähempänä siviiliprosessia, suullisuus on todennäköisemmin pääsääntö (Saksa, Tanska, Iso-Britannia, Ranska), kun taas kirjallinen muoto on tyypillisempi esimerkiksi Ruotsissa. Kuitenkin sekä kirjallista että suullista käsittelyä voidaan hyödyntää kummassakin mallissa.
Ihmisoikeustuomioistuimen käytännössä on katsottu, että myös asianosaisen vaatima suullinen käsittely on voitu jättää järjestämättä, jos tapaukseen liittyy erityisiä piirteitä, joiden vuoksi suullinen käsittely ei ole tarpeen (esim. EIT Şimşek v. Turkki 2012 ja Grande Stevens and Others v. Italia 2014). Tällainen tilanne voi olla esimerkiksi silloin, kun päätös on perustunut terveydellisten seikkojen arviointiin ja asian arvioiminen on ollut mahdollista puhtaasti kirjallisen aineiston perusteella (esim. EIT Hurting v. Ruotsi 2004 ja Ekholm v. Suomi 2007) tai kyse on teknisistä seikoista (EIT Juričić v. Kroatia 2011). Ihmisoikeustuomioistuimen mukaan sosiaaliturva-asioissa tulee kiinnittää erityistä huomiota myös tehokkuus- ja taloudellisuusnäkökohtiin, sillä suullisten käsittelyjen pitäminen saattaisi olla esteenä näiden asioiden vaatimalle joutuisalle käsittelylle (EIT Pirinen v. Suomi 2006 ja Elo v. Suomi 2006).
Suullista käsittelyä koskevien tarkempien prosessisäännösten puuttuminen on johtanut siihen, että suullisen käsittelyn kulussa voi olla eri hallinto-oikeuksien kesken eroja, jotka eivät liity pelkästään asian laatuun tai siihen, käyttävätkö oikeudenkäynnin osapuolet lainoppinutta asiamiestä tai avustajaa. Menettelysäännösten yleispiirteisyys voi vaikeuttaa asianosaisten ja heidän asiamiestensä tai avustajiensa valmistautumista suulliseen käsittelyyn. Sama koskee katselmusta.
Viittauksia oikeudenkäymiskaareen ja hallintolakiin vähennettäisiin ottamalla viittaussäännösten sijaan nimenomaiset säännökset uuteen lakiin.
Muutoksenhakumenettelyt voidaan jakaa kahteen ryhmään sen perusteella, käsitelläänkö hakemus ennen tuomioistuinkäsittelyä hallinnossa noudattaen précontentieux-menettelysääntöjä (recours administratif) vai vasta tuomioistuimessa eli contentieux-vaiheessa (recours contentieux). Muutoksenhakujärjestelmä perustuu yleiseen oikeuteen tehdä oikaisuvaatimus, viranomaisen itseoikaisumahdollisuuteen sekä muutoksenhakuun hallintotuomioistuimessa. Oikaisuvaatimuksen käsittely on hallintomenettelyä. Järjestelmän tarkoitus on vähentää tuomioistuinkäsittelyjä.
Jos hallintoviranomaisen tai tuomioistuimen toiminta loukkaa Euroopan ihmisoikeussopimuksen takaamia oikeuksia, ensisijaisena oikeusturvakeinona on turvautuminen kansallisiin oikeusturvamenettelyihin. Asian vieminen Euroopan ihmisoikeustuomioistuimeen on mahdollista vasta sitten, kun kansalliset oikeussuojakeinot on käytetty. Tällaista menettelyä edellyttää myös ihmisoikeussopimuksen 13 artikla, jonka mukaan ”jokaisella on oltava käytettävissään tehokas oikeussuojakeino kansallisen viranomaisen edessä siinäkin tapauksessa, että oikeuksien ja vapauksien loukkauksen ovat tehneet virantoimituksessa olevat henkilöt”.
Oikeudenmukainen oikeudenkäynti ei aina edellytä suullisen käsittelyn järjestämistä myöskään silloin, kun kysymyksessä on luonteeltaan tekninen seikka (esim. EIT Andersson v. Ruotsi 2010 ja EIT Vilho Eskelinen ym. v. Suomi 2007, joissa EIT:n mukaan ei ollut kyse ainoastaan teknisistä seikoista).